sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mukavuusalue ja miten sieltä pääsee pois

Sana "mukavuusalue" taisi kiivetä aika kärkeen kun inhokkisanoja listattiin. Kovin keinotekoinen se on mutta kuvaava.

Eri ihmiset viihtyvät eri asioita tekemässä. Minusta ehkä pelottavinta ikinä ovat messut ja karaoke. Molempia olen kokeillut muutamaan otteeseen ja kauheaahan se oli. Joskus pitää ehkä kokeilla sitä karaokea uudelleen mutta messut voivat jäädä sikseen. Messuilla on liikaa väkeä tungeksimassa ja liikaa turhia esitteitä joita tulee kuitenkin keränneeksi kassitolkulla. "Kyllä mua oikeastaan kiinnostaa tämä viiden tähden hotelli Alpeilla.."

Yritän aktiivisesti ajatella; tee niitä asioita, jotka houkuttavat mutta tuntuvat vähän hurjilta. Palkkiona saa iloa ja kokemuksia.



Life begins at the end of your comfort zone. - Neale Donald Walsch


Mukavuusalueelta poistuminen on monesti tarjonnut hupia ja elämyksiä. Uskaltauduin eräiden kemujen jälkimainingeissa ehdottamaan ystävälle, että voisimme perustaa kahden hengen bändin ja soitella yhdessä. Eilen taas kaivoimme nuotit esiin ja puolisot siemailivat vieressä sivistyneesti viiniä kun kompastelimme uusien laulujen parissa. Varsinaisen treenaamisen jälkeen minä hiivin vielä pianon luokse soittamaan nuoteista pari lempibiisiä ja bändikaverini kaivoi esiin mandoliinin improvisoidakseen hiukkasen. Maailman parhaita bänditreenejä ehdottomasti.

Jatkossa bändimme minua pelottava haaste on siirtyä kokeilemaan yhdessä improvisointia. Omia kappaleita olemme jo tehneet, mutta se taas solahti minun mukavuusalueelleni ihan näppärästi, kunhan ne sai nuotittaa etukäteen.


Kesän 2015 haasteita

Tänä kesänä olen kävellyt Heinävedellä Lintulan luostarista Valamon luostariin pitkin vaelluspolkua. 18 km retki oli täynnään hyttysiä ja se oli samalla yksi kesän huippukohtia. Ketään en kohdannut noiden tuntien aikana, ja kun perhe odotti minua Valamossa, tuntui teelasi ansaitulta.

Kesän toiseksi kuumimpana päivänä pyöräilin Valkosta Neuvottomaan. Harhailujen ja reitiltä poikkeamisten myötä siitä tuli 65 km vanhalla retkipyörälläni. Tiesi fillaroineensa, ja taas oli ylpeä fiilis. Pystyin, uskalsin, jaksoin! Puolipysyväksi muistoksi jäi punaiset läikät niihin kohtiin selässä, joihin en ollut ylettänyt aurinkorasvan kanssa.

Tulossa on myös Prometheus-leirin kokkaus. Hurjasta jännittämisestä huolimatta kokeilin tätä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja kivaa oli. Kiirettä, kuumaa ja kivaa. Hienointa oli olla pieni osa nuorten omaa, syvällistä itseensä tutustumisen kokemusta. Protuleirit ovat aikuistumisleirejä, ja 8 päivän aikana nuoret muuttuivat jokainen ainakin vähän. Tänä vuonna siis uudelleen, ja kokkikaveriksi lähtee oma tytär.


Mikä pelottaa?

Liikuntaan liittyvät haasteet ovat monelle niitä tutuimpia, mutta yhtä hyvin jonkun mukavuusalue voi olla se, ettei juuri poistu kotoa. Kirjasto voi olla pelottava tai yksin kahvilaan meno. Uuden työn hakeminen, ihmisiin tutustuminen, matkustaminen tai puheenvuoron ottaminen kokouksessa ovat toiselle mahdottoman jännittäviä asioita ja toiselle maailman helpoimpia. Uskon tässä siedätyshoitoon ja siihen, että itsensä haastaminen kannattaa. Tietenkään kenenkään ei tarvitse ottaa hämähäkkiä lemmikiksi jos ei halua, mutta liika kahlitseminen sulkee elämänpiiriä.

Kaikkeen ei tarvitse myöskään sukeltaa pää edellä, vaan voi ottaa mukaan kaverin, käydä kurssin tai lukea ensin aiheesta kirjan.

Jos punttisalille meno jännittää siksi, että arvelee ettei osaa tai kehtaa mennä yksin, mutta silti kovasti haluaisi mennä, löytyy jostain varmaan kokeneempi kaveri mukaan. Sitten voidaan yhdessä tutustua niihin kidutuslaitteilta näyttäviin vempeleisiin ja jutella samalla rennon oloisesti. Ohimennen voi olla kivaakin.

Omien rajojen ylityksiäni ovat olleet esimerkiksi sukelluskortin suorittaminen, salsatanssi, juokseminen ensimmäistä kertaa aikuisena, Lapin vaellus, joka-ikinen pohjoissaamen kielitunti ja Porin raveihin osallistuminen katsojana.

Miksikö? Sukeltaminen on täysin luonnonlakien vastaista, veden alla ei voi hengittää. Osoittautui, että jos käyttää niitä jänskiä laitteita, niin voi hengittää pää pinnan allakin.

Salsatanssi? Kaikki muut osaavat ja tanssivat tosi kauniisti. Kurssilla oli kiva ope ja minäkin opin. Yllättäen siellä kansalaisopiston alkeiskurssilla muut eivät olleetkaan jo valmiiksi salsan ammattilaisia.

Juokseminen nyt taas on älytöntä, kaikki hytkyy ja hyllyy enkä jaksa ja tulee hiki. Nähtävästi kun juoksee aluksi maltillisesti, kunto kasvaa ja vähitellen jaksaa juosta yhä pidemmälle ja hyllyy vähemmän. Ystävien kanssa tsemppaamalla jaksaa enemmän ja useammin. Ja sitten sekin on yllättäen jo kivaa.

Minulle helppoja ja kivoja juttuja taas ovat esimerkiksi erilaiset esiintymiset. Kykenen kyllä laulamaan pianon säestyksellä vaikka karaoke kammottaakin. Tykkään pitää esitelmiä minulle läheisistä aiheista - ihmisille puhuminen on hauskaa. Tuliesiintymiset taas ovat mahtavan hienoja tehdä. Haluan silti tehdä myös vaikeita asioita, koska uskon että rohkeampi ihminen on onnellinen ihminen. Asiat kutsuvat meitä jostakin hyvästä syystä.

Kaikki haaveet ja tavoitteet eivät onnistu. Minun haaveeni tänä kesänä oli pyöräillä Heinävedeltä Hiidenportille mutta se ei onnistunut. Ehkä sitten joku toinen kesä.


Miksi?

Siksi, että itseään ei saa kieltää liikaa. Pitää tehdä asioita, jotka ovat kivoja ja vähän jännittäviä. Niitä voi tehdä ihan arkisessa elämässä, sillä ei meistä jokainen haaveile kiipeävänsä maailman korkeimmille vuorille. Elämä on seikkailu.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Miten kohtelemme heikoimpia eli vaaliuurnilla tavataan

Kuka sen lie sanonut, mutta samaa mieltä olen. Vapaasti mukaillen: yhteiskuntamme sivistyksen taso mitataan sillä, miten kohtelemme heikoimpia jäseniämme.

Minua ovat kaihertanut pitkään leipäjonot, lapset jotka jäävät paitsi lämmintä ruokaa, nuoret, jotka kokevat ettei elämällä ole mitään heille tarjota, aikuiset, joiden ainoa lohtu on pullo tai piikki, vanhukset, joita kukaan ei käy katsomassa.. kylmät varpaat, pelokkaat sydämet ja toivottomat aamut, loputtomat pimeät yöt. Se kaihertaa ja vaivaa.

Helsingin Sanomat julkaisi helmikuussa jutun Toimitusjohtajasta tuli leipäjonon jakaja
Ote Mari Karttusen artikkelista:

"Lasten ja nuorten hätä valkeni Backmanille Myllypuron Shellillä.

Kaksi poikaa laski kolikoitaan. Pojat pohtivat, pitäisikö rahoilla ostaa sämpylöitä. He päättivät kuitenkin ostaa makaroneja, sillä arvelivat nälän pysyvän niillä kauemmin poissa.

Myöhemmin Backman kuuli tutuilta opettajilta, että lapset tulevat maanantaisin kouluun nälkäisinä. Kotona kun ei ole viikonloppuna kukaan huolehtinut heistä."


Maanantainen nälkä on tuttua monissa kouluissa. Ruokaa varataan maanantain lounaalle enemmän - ja niin on tehty pitkään. Suomalainen lämmin koululounas on hieno asia. Se takaa, että lapset saavat kouluvuoden aikana viisi kertaa viikossa tasapainoista ruokaa. Koululounas on vain yksi, pieni esimerkki siitä, miten yhteiskunta pitää huolta.

Sydämeni nitkahtaa sijoiltaan, kun ajattelen näitä poikia. Haluan että yhteiskunta huolehtii heikoimmistaan, sekä vanhemmista että lapsista. Että vanhemmilla olisi mahdollisuuksia ja kyky tarjota ruokaa ja huolenpitoa lapsilleen. Meillä ei ole lupaa päästää ihmisiä putoamaan turvaverkon silmukoiden läpi tyhjään, aaltoavaan myrskyyn.



Yhteiskunta on sitä, mitä me siitä teemme.


Minulla oli ilo kuunnella kahden eduskuntavaaliehdokkaan keskustelua tulevaisuuden työelämästä. Halusin puhua leipäjonoista ja näistä pojista laskemassa roposiaan, mutta hetket pyytää puheenvuoroa olivat vähissä ja keskustelu kulki toiseen suuntaan. Meillä kaikilla oli paljon sanottavaa siitä, miten valtiota pitäisi johtaa. Ainakin näin neljän vuoden välein sana on vapaa ja jokaista kuunnellaan.

On hienoa, kun ihmisillä on sanottavaa, ja on ensisijaisen tärkeää että he tulevat kuulluiksi.

Minä nostan hattua eduskuntavaaliehdokkaille, he joutuvat elämään monta kuukautta julkisina eläiminä. Jokaista sanaa tulee punnita, ja mihin vain tulee olla mielipide. Työhaastattelu on pitkä ja monipolvinen, ja ne 200 onnekasta jotka aloittavat unelmiensa työpaikassa, joutuvat tekemään hartiavoimin hommia ja ottamaan vastaan kottikärryittäin kritiikkiä. Voimia heille siihen!

Vaaliuurnilla tavataan - valitaan hyvät tyypit pitämään huolta meistä.


Kuva: Reetta Gustafsson